↑ Return to Yleistä

Sisäilma ja terveys

Sisäilman ärsytystekijät ja allergeenit aiheuttavat oireita, joita esiintyy myös muista syistä. Oireet eivät siis ole sisäilman altisteille erityisen tyypillisiä. Epäilykset siitä, että oireet mahdollisesti johtuvat jonkin tietyn tilan sisäilmaolosuhteista heräävät siitä, että oireet toistuvati ilmaantuvat tietyissä tiloissa ja lievittyvät muualla. Samoin myös johonkin tiettyyn rakennukseen muuttamisen jälkeen muuttuva terveydentila voi herättää saman epäilyn erityisesti, jos useampi henkilö saa epätavallisia oireita tai sairauksia.

Asuntoon muuttamisen jälkeen esim. lasten sairastelun lisääntyminen herättää epäilyn, jos lapset yleensä ovat olleet terveitä. Samoin oireilun tai infektiosairauksien pitkäaikainen muutos päiväkodin tai koulun aloittamisen jälkeen herättää epäilyn epätavallisesta altistuksesta. Pitää kuitenkin muistaa, että lapsilla on usein ohimenevästi flunssaa, kun he aloittavat koulun tai päiväkodin. Samoin infektioepidemioihin liittyvä sairastavuuden vaihtelu on ihan tavanomaista syksyllä ja keväällä. Kuitenkin usein toistuvat, pitkittyvät infektiot ovat epätavallisia myös lapsilla ja sairasteluun on yleensä löydettävissä jokin syy.

Aikuisilla terveydentilan muutokset ovat usein hitaampia. Uusissa työolosuhteissa terveydentila voi muuttua hitaammin kuin lapsilla. Epätavallisen voimakas väsymys, kuumepiikit ja pitkittyvät, hitaasti paranevat infektiot saattavat olla ensimmäinen oire altistuksesta.

Sekä aikuisilla että lapsilla vaatteissa esiintyvä poikkeava haju voi olla merkki epätavallisesta mikrobialtistuksesta. Asianomaisen oma hajuaisti turtuu hajuihin nopeasti, joten usein vasta joku ulkopuolinen havaitsee tämän.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>